8.3.11

Naistenpäivän synnystä

Naistenpäivä
YK suosittelee jäsenmailleen kansainvälisen naistenpäivän viettämistä joka vuosi 8.3. Naisjärjestöt kaikkialla maailmassa viettävät naistenpäivää ja monissa maissa kyseessä on virallinen juhlapäivä. Päivän keskeisenä teemana ovat naisten oikeudet. Tarkoitus on muistella vuosikymmeniä kestänyttä taistelua tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden, rauhan ja kehityksen puolesta.

Ajatus kansainvälisen naistenpäivän vietosta kypsyi 1900-luvun alkumetreillä, jolloin teollistuneissa maissa elettiin ekspansion, yhteiskunnallisen levottomuuden, suuren väestönkasvun ja radikaalien ideologioiden aikaa.
Yhdysvalloissa vietettiin ensimmäistä naistenpäivää 28.2.1909 sosialistipuolueen aloitteesta. Seuraavana vuonna Kööpenhaminassa kokoontunut Sosialistinen Internationaali päätti kansainvälisen naistenpäivän perustamisesta. Päivän tarkoitukseksi muotoutui naisasialiikkeen kunnioittaminen ja naisten äänioikeuden puolesta taisteleminen. Mukana yksimielisessä äänestyksessä olivat myös ensimmäiset kolme Suomen eduskuntaan valittua naista.

Ajan myötä kasvava kansainvälinen naisliike on tehnyt naistenpäivän vietosta kaikkia naisten oikeuksien puolesta taistelevia yhdistävän tekijän.
YK:lla on ollut vahva rooli naisten oikeuksien edistäjänä. Esimerkiksi syyskuussa 2000 hyväksytty YK:n vuosituhatjulistus listaa yhtenä kahdeksasta kehityspäämäärästä edelleen tasa-arvon:

”Edistämme sukupuolten välistä tasa-arvoa ja naisten aseman vahvistamista köyhyyden, nälän ja sairauksien vastaisen taistelun tehokkaina välineinä ja todellisesti kestävän kehityksen edistäjinä.”

Teksti: Anna Malén
Yhteishyvä-lehtikirjoitus

       Mukavaa päivänjatkoa!

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista on, että naistenpäivää on vietetty jo sata vuotta, eikä vieläkään ole löydetty täysin toimivia keinoja naisten alistamisen ja hyväksikäytön poistamiseksi.

    Naisten kouluttaminen on yksi keino saada asioita muuttumaan, siihen satsaaminen on mielestäni tätä päivää. Sanotaanhan, että kun koulutat tytön, saat koko hänen tulevan perheensä ja tulevat sukupolvet voimaan paremmin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anna hyvistä näkökohdista, jotka tuot esiin.
    Asenteet vaikuttaa ja tasa-arvokysymys on varmaan aina ajankohtainen. Naistenpäivän merkitys on moninainen eikä se todellakaan ole ainoastaan se, että on syntynyt naiseksi.
    Hyvä, että on Naistenpäivä symbolisessa merkityksessä.
    Teemaan tavallaan sopii myös R W Emersonin miete: Miten paljon elämästä meneekään hukkaan odotellessa!

    VastaaPoista
  3. Ja ja hyvä kirjoitus, täyttä asiaa.. voi mennä vielä muutama kymmen vuosi että ehkä saadaan tämä todeksi, kun tuppaavat koheltaja feministit ampuvan välillä väärillä ammuksilla.
    vapaan seksin ja ruumiin kaupallistamisen kautta.
    Tasa-arvo pitää olla vain perus arvostus sama miehelle ja naiselle.

    VastaaPoista
  4. Kiitti Anonyymi ajatuksistasi.
    Mielenkiintoinen kommentissasi tuo viimeinen lause...

    VastaaPoista