6.3.14

Vapaudelle




Vapaus, mikä ihana sana!

Olin töissä vähän päälle parikymppisenä
Turussa Hankkijan maahantulovarastossa äitiyslomasijaisena.
Ruokatunnilla lähdin usein kävelemään ulos kauniiseen maisemaan
ja ajattelin: Ah, koko maailma on minun!
Olin onnellinen.

10 kommenttia:

waldemar kirjoitti...

Valitettavasti se vapauden tunne on NIIN hetkellistä?Onneksemme joskus koemme sen!Olen miettinyt onko kuolema ikuinen tunne vapaudesta?Terveisin.

Mustis kirjoitti...

Silloin oli, mutta siitä on jo aikaa:)

Ripranie kirjoitti...

Vapaus ja luottamus ovat hyvä aisapari.
Parikympppisenä en kylläkään tiedostanut sisäisesti kytköstä näin vaan vasta myöhemmin, vaikka minussa on aina vapauden lippu liehunut.
Minulle kuoleman olemus myös liittyy edellä sanomaani.

Puhdas omatunto helpottaa kuolemankin saareketta ylitettäessä.

Jokaisella on oma vakaumuksensa.

Kevään etenemisen myötä mukavia päiviä, Waldemar.

Ripranie kirjoitti...

Mustis, muistan vieläkin hyvin tuon silloisen tunteeni.

Tulee se vieläkin minuun toisinaan, spontaanisti, mutta ilo elämästä-tunne, joka siihen myös vahvana nuorena liittyi on haljentunut nyt eletyn elämän myötä.

Talvi kai taittunut, joten maaliskuun maalia sihdaten toiveikkaina tallustelkaamme.

Mustis kirjoitti...

Me muutumme niin paljon, raskaat kokemukset, ikä jne lyövät leimansa meihin, ei siinä auta mikään... omalla kohdallani luopuminen on jo alkamassa. Mutta kuten sanoit vielä silloin tällöin olen vieläkin onnellinen, villi ja vapaa.. Ennan luulin että maailma oli minua varten, nyt huomaan, etten minä ole edes maailmaa varten:)

Kuolema on tuttu vieras myös omassa elämässäni sen lisäksi että myös hoitotyössä olen saanut olla kuolevien vierellä. Kuolema on fyysisen elämän loppu, usein se on helpotuskin vaikka fyysinen kuoleminen ei aina olekaan kaikille helppoa (siihen ei välttämättä vaikuta usko tai uskottomuuskaan, sairaus ja kuolemantapa enemmänkin)

Ripranie kirjoitti...

Kasvun paikat antavat oivalluksia, jotka usein synnyttävät valintoja.

Kipeät valinnat ovat niitä pahimpia varsinkin, jos ne liittyvät läheisiin ja tai läheisinä ennen pitämiin ihmisiin.

Vaikka äkkikuolema olisi jälkeenjääneille kipeä kokemus, niin siltikin lähtijälle se on armollisin.

Onnen pipanoista pitäkäämme kiinni,
Mustis!

kaisumarjatta kirjoitti...

Minusta tuntuu nyt että nuoruudessa kokemani vapaus oli kokemattomuutta, nyt kun aikaa on miettiä tuntojaan ja tutkia illuusioitaan huomaan vapauden tunteen vain lisääntyvän, tosin erilaisena, lähinnä henkisenä kokemuksena. Materia menettää hohtonsa, tarpeen on vain välttämättömyys, ruoka turva ja rauha ympärillä.

Ripranie kirjoitti...

Niinpä Kaisu, elämänkokemus lisääntyy iän myötä.

Varmaankin vapaus käsitteen mieltäminen on myös persoonakohtaista. Pitkälti se on mielen/henkistä vapautta.

Eikä mielen vapaus tarvitse olla ristiriidassa vastuuntunnon kanssa.
Ihmiset kehittyvät niin erilailla ja jo nuorikin ihminen voi tuntea olevansa sekä vastuuntuntoinen että mieleltänsä vapaa.

Mustis kirjoitti...

Kaisu sen viisaasti kiteytti, ehkä se nuoruuden vapaus olikin vain kokemattomuutta... ehkä myös sitä, että pystyi hengittämään sekä psyykkisesti että fyysisesti helpommin:) Vastuuntunto ja velvollisuudet kuuluvat ilman muuta oikeaan vapauteen.

Ripranie kirjoitti...

Niinpä Mustis, sula mahdottomuus, että ihminen eläissään on milloinkaan täysin vapaa kaikesta.

Tuo mainitsemani ruokatunnilla kokemani "vapaus" oli havainnointi ihanasta kokemuksesta, elämyksestä.

Voidaanhan vapauttakin käyttää väärin, vaikkapa vastuuntunnon ja velvollisuuksien osalta.

Maailmanrauha on nyt tapetilla.
Sodissa on aina maasta kyse opasti äitini minua aikoinaan.
Valta ja vastuu eivät aina todellakaan kulje sopuisasti käsikkäin, kuten eivät myöskään vapaus ja vastuuntunto/velvollisuudet.