Toivo ja tunne, siinäpä oiva parivaljakko.
Molempia tarvitaan ja molemmat ovat tarpeellisia.
Sanon, että toivo on elämäämme ylläpitävä voima.
Suuressakin epätoivossa ja murheessa auttaa ajallaan
juuri toivo. Toivo kun saapuu on se askel muutokseen,
mistä tahansa muutoksesta.
Tunne auttaa samoin kuin toivokin,
ja tunteistamme me elämme.
Ne kulkevat samaa tietä, tai eri tietä.
Kumpi tulee ensin, tunne vai toivo, ehkä tunne.
Tunne on enemmän sisäänrakennettu ihmiseen ollen
voimakkaampi ja hallitsevampi, kuin toivo, kenties.
Emme ehkä aina tiedosta sitä, kumpi tulee ensin.
Joka tapauksessa, kun tunne antaa tietä toivolle,
seuraa muutos. Kasvattava muutos, toivottavasti.
Tunne vie ja toivo kantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti