Suru siivet saako selkään milloinkaan sekö vain himmenee ajan armosta mutta ei katoa koskaan kuin ehkä vasta silloin niin silloinko jos tietoisuus häviää olemattomaan
Niin Anna, voimakkaat surukokemukset varsinkin käyttäytyvät noin, kuten kirjoitit. Surullinen- ja voimat loppu-aikaa tässä olen jo jonkin aikaa viettänyt, sais loppua jo. Kiitos mielipiteestäsi.
Suru on tapa puhdistaa sielu. Surua ei voi aina voittaa, se painuu sisälle, elää itsekseen, mutta tärkeintä on, ettei suru murenna ihmistä sisältä päin vaan vahvistaa sitä mikä on ihmisessä vielä vahvaa. Jokainen ihminen tarvitsee hetkittäin surua pystyäkseen ottamaan vastaan ilon. Menetys, oli se sitten läheisen ihmisen, lemmikkikissan tai -koiran kuolema, tuo tyhjyyden ja surun. Vasta aikojen myötä suru muuttuu kanssakulkijaksi ja voimaksi arkipäivään.
Tuntuu joskus ettei suru aina vahvista, mutta ehkä sitä ei vielä silloin näe eikä aina jaksa olla kiitollinen, vaikka juuri se auttaisi asiaa.. lankakeräsi kierii ehkä siksi että voisit taas kutoa Rip:)
Ei se katoa, se piiloutuu hetkeksi ja palaa taas kun saa pienenkään vinkin tai muistutuksen aiheestaan. Ainakin minulle!
VastaaPoistaSuru piiloutuu joskus niin kirkkaisiin ilon vaatteisiin,ettei sitä vieraanpi edes huomaa.Ja itselläkin vain hentoinen aavistus,mutta silti....
VastaaPoistaMinulle nyt just tosi ajankohtainen.
VastaaPoista"Jos suru savuaisi, maailma peittyisi savuun"
Surullinen voi olla hyvin monesta syystä!
VastaaPoistaNiin Anna, voimakkaat surukokemukset varsinkin käyttäytyvät noin, kuten kirjoitit. Surullinen- ja voimat loppu-aikaa tässä olen jo jonkin aikaa viettänyt, sais loppua jo. Kiitos mielipiteestäsi.
VastaaPoistaKiitti syysmyrsky. Surun monet kasvot sisältyvät suruun ajan, paikan tai tilanteen mukaan.
VastaaPoistaVoimia Sp57. Suruun sisältyy sisäistä hiljaisuutta, mutta myös tärkeää on saada purkaa suruaan itselle sopivalla tavalla.
VastaaPoistaKiitti mk, tuo on niin totta. Surun skaala on hyvin laaja ja mieleen ne kuitenkin aina vaikuttavat.
VastaaPoistaSuru on tapa puhdistaa sielu. Surua ei voi aina voittaa, se painuu sisälle, elää itsekseen, mutta tärkeintä on, ettei suru murenna ihmistä sisältä päin vaan vahvistaa sitä mikä on ihmisessä vielä vahvaa. Jokainen ihminen tarvitsee hetkittäin surua pystyäkseen ottamaan vastaan ilon. Menetys, oli se sitten läheisen ihmisen, lemmikkikissan tai -koiran kuolema, tuo tyhjyyden ja surun. Vasta aikojen myötä suru muuttuu kanssakulkijaksi ja voimaksi arkipäivään.
VastaaPoistaSuruja olemme kokeneet varmaan kaikki, se miksi nyt olet surullinen tai miksi kirjoitit siitä mietityttää..
VastaaPoistaKiitos Tintti kauniista sanoistasi.
VastaaPoistaKaipa surussakin hyväksyminen on avainsana.
Vahvistaako suru ihmistä, vaikea sanoa.
Kiitti mustis komsusta.
VastaaPoistaLankakerä välillä putoaa ja lähtee purkautumaan,
mut täähän on elämää, mistä saa olla kiitollinen,
kuitenkin.
Tuntuu joskus ettei suru aina vahvista, mutta ehkä sitä ei vielä silloin näe eikä aina jaksa olla kiitollinen, vaikka juuri se auttaisi asiaa.. lankakeräsi kierii ehkä siksi että voisit taas kutoa Rip:)
VastaaPoistaNäin se on, mustis. Kiitos ajatuksestasi.
VastaaPoista