12.10.10

Surun olemus

   
Suru siivet saako selkään milloinkaan
sekö vain himmenee ajan armosta
mutta ei katoa koskaan
kuin ehkä vasta silloin
niin silloinko
jos tietoisuus häviää olemattomaan

14 kommenttia:

AnnaY kirjoitti...

Ei se katoa, se piiloutuu hetkeksi ja palaa taas kun saa pienenkään vinkin tai muistutuksen aiheestaan. Ainakin minulle!

syysmyrsky kirjoitti...

Suru piiloutuu joskus niin kirkkaisiin ilon vaatteisiin,ettei sitä vieraanpi edes huomaa.Ja itselläkin vain hentoinen aavistus,mutta silti....

Sp57 kirjoitti...

Minulle nyt just tosi ajankohtainen.

"Jos suru savuaisi, maailma peittyisi savuun"

mk kirjoitti...

Surullinen voi olla hyvin monesta syystä!

ripranie kirjoitti...

Niin Anna, voimakkaat surukokemukset varsinkin käyttäytyvät noin, kuten kirjoitit. Surullinen- ja voimat loppu-aikaa tässä olen jo jonkin aikaa viettänyt, sais loppua jo. Kiitos mielipiteestäsi.

ripranie kirjoitti...

Kiitti syysmyrsky. Surun monet kasvot sisältyvät suruun ajan, paikan tai tilanteen mukaan.

ripranie kirjoitti...

Voimia Sp57. Suruun sisältyy sisäistä hiljaisuutta, mutta myös tärkeää on saada purkaa suruaan itselle sopivalla tavalla.

ripranie kirjoitti...

Kiitti mk, tuo on niin totta. Surun skaala on hyvin laaja ja mieleen ne kuitenkin aina vaikuttavat.

Tintin Tarinat kirjoitti...

Suru on tapa puhdistaa sielu. Surua ei voi aina voittaa, se painuu sisälle, elää itsekseen, mutta tärkeintä on, ettei suru murenna ihmistä sisältä päin vaan vahvistaa sitä mikä on ihmisessä vielä vahvaa. Jokainen ihminen tarvitsee hetkittäin surua pystyäkseen ottamaan vastaan ilon. Menetys, oli se sitten läheisen ihmisen, lemmikkikissan tai -koiran kuolema, tuo tyhjyyden ja surun. Vasta aikojen myötä suru muuttuu kanssakulkijaksi ja voimaksi arkipäivään.

Mustaleski kirjoitti...

Suruja olemme kokeneet varmaan kaikki, se miksi nyt olet surullinen tai miksi kirjoitit siitä mietityttää..

ripranie kirjoitti...

Kiitos Tintti kauniista sanoistasi.
Kaipa surussakin hyväksyminen on avainsana.
Vahvistaako suru ihmistä, vaikea sanoa.

ripranie kirjoitti...

Kiitti mustis komsusta.
Lankakerä välillä putoaa ja lähtee purkautumaan,
mut täähän on elämää, mistä saa olla kiitollinen,
kuitenkin.

Mustaleski kirjoitti...

Tuntuu joskus ettei suru aina vahvista, mutta ehkä sitä ei vielä silloin näe eikä aina jaksa olla kiitollinen, vaikka juuri se auttaisi asiaa.. lankakeräsi kierii ehkä siksi että voisit taas kutoa Rip:)

ripranie kirjoitti...

Näin se on, mustis. Kiitos ajatuksestasi.